Kotia etsivä koira CASANOVA

Koko: keskikokoinen
Ikä: 01/2022
Sukupuoli: uros, sterkattu
Sijainti: Romaniassa, Adinan tarhalla
Luonne: sosiaalinen, älykäs ja ystävällinen

4.09.2022

Olen Casanova, hurmaavan ihastuttava ja kohtelias 8-kuinen pojanvesseli. En ole liian pieni enkä kauhean suuri, vaan juuri ihanan sopivasti keskikokoinen koira. Asustelen äitini ja kolmen sisarukseni kanssa Vulcanassa, jossa meidän lisäksi asuu vaikka kuinka paljon kavereita. On ihanaa kun ympärillä on monenlaista kiinnostavaa touhua sekä paljon karvakuonoja joiden kanssa leikkiä!

Syntymäpaikkani oli kovin syrjäinen ja vietin paljon aikaa vain sisarusteni kanssa. Äitikin oli usein poissa kun hän oli etsimässä ruokaa, mutta onneksi minulla oli siskot ja veljet vierellä. Jossain vaiheessa kiltit ihmiset löysivät äidin, ja sen myötä meidät kaikki pienestä luolastamme. Oli ihanaa kun pääsimme sieltä pimeästä pois, ja samalla sain valtavan paljon uusia ystäviä. Erityisesti ihastuin kaikkiin tyttökoiriin, siitäpä taisin nimenikin saada. Äitikin aina sanoo että olenhan minä aikamoinen casanova.

Minä nautin siitä kun osaan hurmata miltei jokaisen ympärilläni. Sisarukseni usein kysyvät minulta neuvoa, koska hekin haluaisivat myös yhtä paljon ystäviä kuin minulla on. Mielelläni myös heitä autan, ja kerron nikseistäni, totta kai! Tosin en ymmärrä miksi se on joillekin niin vaikeaa, kun eihän siihen muuta oikeastaan tarvita kuin jutella mukavia toisille ja kertoa kuinka ihastuttavia he ovat. Sellaistahan kaikki haluaa kuulla muutenkin.

Erityistaitoni on kuitenkin ihmisten hurmaaminen, koska heille täytyy jutella ihan eri tavalla. Täällä moni pelkää ihmisiä ihan tosissaan. Senpä takia minulta pyydetäänkin neuvoja tuon tuosta, moni muukin kuin sisarukseni. Kerron että pää pystyyn vaan, käännä sitä söpösti vinoon ja heiluta vimmatusti häntää! Älä hauku toiselle kiukkuisesti jos ei ole syytä. Jos tilaisuus koettaa niin anna äkkiä pikkupusu- siitä saat lisäpisteitä takuuvarmasti! Ihmisille ei oikein muuten pysty puhumaan, paitsi pienille iloisille ihmisille. Muutaman sellaisen olen nähnyt, ja heidän kanssaan vaan pystyy kommunikoimaan ihan ilman sanoja, niin ihmeen helposti! Pikkuihmiset ovat aivan kuin koiranpentuja, niiden mielen liikkeet kulkevat samalla lailla kuin meilläkin. Olenkin usein haaveillut että saisin tuollaisen ihan oman pikkuihmisen itselleni, meistä tulisi varmasti ihan erottamaton parivaljakko. Mahtaisitko sinä tietää mistä sellaisen voisi löytää?


Muistathan myös, että kaikkien koirien kuvaukset on tehty tarhaolosuhteissa ja on mahdollista, että koiran luonne voi muuttua uudessa elämäntilanteessa. Casanova saapuu Suomeen asianmukaisesti taudeilta testattuna, rokotettuna, loishäädettynä sekä mikrosirutettuna. Lisäksi Casanova on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.