Olen Catinel, sopivan kokoinen 8-kuinen kaikkia rakastava pojanveitikka. Tällä hetkellä asustelen äitini ja kolmen sisaruksen kanssa Vulcanassa, mutta haluaisin kovasti jo päästä sinne Suomeen kertomaan tarinoitani. Niitä minulla riittääkin! Vaikka en ole edes vuotta vielä ehtinyt tätä elämää seikkailemaan, mahtuu siihen monenmoista jännittävää hetkeä. Synnyinhän piilossa, syvällä metsän kätköissä nokkelan ja urhean äitini hoivissa. Olisimme pärjänneet siinäkin luolassa jossa synnyin, mutta olenhan minä perheineni niin rakastettava että Adinan väki ei vaan voinut jättää meistä huolehtimatta.
Minä olin tästä vain iloinen, meidän olot parani hurjasti kun saatiin lämmin koti ja enemmän ruokaa. Ja oli niin ihanaa kun äiti helpottui silmin nähden kun ihminen huolehti hänestä! Eikä suinkaan kuka vaan ihminen, vaan lempeä-ääninen ja niin kultasydäminen Adina, jonka puhetta en säikähtänyt ja jota ei tarvinnut pelätä. Joidenkin ihmisten äänistä en tykkää, mutta täällä Adina, Edi ja Ionel puhuvat aina niin rauhoittavasti, hiljaisella ja ystävällisellä äänellä. Siitä tiedän että nämä ihmiset on hyviä- äitikin sanoo niin!
Vulcanaan tultuamme elämä muuttui tosi paljon. Siis tosi paljon paremmaksi! Täällä äiti ehti olla meidän pentujen kanssa paaaaljon enemmän. Se oli mahtavaa! Täällä minä olen saanut myös antaa hänelle enemmän pusuja ja läheisyyttä, jota me molemmat äidin kanssa kaivattiin. Täällä on ollut tosi hyvä asua ja kasvaa, mutta minua kovasti kiinnostaisi jo saada ihan omat ihmiset ja oma koti – olenhan minä melkein kohta jo aikuinen! Äiti sanoo että hyvät teot pitää aina palkita. Niinpä olen päättänyt olla kiva kaveri ja olla ystävällinen ja lempeä kaikille muillekin, kun kerran minuakin on aina kohdeltu niin.
Jos sinulla olisi minulle aikaa , ja maltat kuunnella hetken jos toisenkin, niin saisit pentupusujeni lisäksi monenmoista viihdyttävää tarinaa ajan kuluksi. Minäkin mielelläni kuuntelisin sinun juttusi. Ja saisit satatuhatta pusua samalla kiitokseksi. Meillä olisi yhdessä kovin mukavaa – siitä olen varma.
Muistathan myös, että kaikkien koirien kuvaukset on tehty tarhaolosuhteissa ja on mahdollista, että koiran luonne voi muuttua uudessa elämäntilanteessa. Catinel saapuu Suomeen asianmukaisesti taudeilta testattuna, rokotettuna, loishäädettynä sekä mikrosirutettuna. Lisäksi Catinel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.